torstai 5. joulukuuta 2019

Toivesukkia

Entinen työkaverini haaveili polvisukista jotka voisi vetää housujen päälle pyöräillessä. Laiska kun olen, valitsin varsiosaan paksun langan jota sain äidiltä. Jalkaosa on neulottu nallesta, jotta se mahtuu paremmin kenkien sisälle. Ylhäällä on harmaalla tehty kuminauhakuja, jotta sukat pysyisivät paremmin jalassa. 


Toisella entisellä työkaverillani on koira. Hän oli nähnyt kyseistä rotua käsittelevässä lehdessä ohjeen koirasukkiin. Koirat on tehty kirjoneuleena. Yksityiskohdat on olen tehnyt jälkikäteen parsi neulalla valmiisiin sukkiin.


-Nna-

maanantai 2. joulukuuta 2019

Kynsikkäitä

Ystäväni esitti Vienon toiveen siitä, että hän ilahtuisi uusista kynsikkäistä. Olen vuosia aiemmin tehnyt hänelle yhdet sellaiset, jotka oli nyt kulutettu lähes puhki. 


Värikkäät syntyivät 7-veljestä langasta. Niissä on umpinainen peukalo ja avattava "lapasosa" joka piilottaa alleen sitten kynsikäsosion. 


Kuvasta tuli epätarkka, mutta nämä on vastaavat, mutta hieman ohkaisemmasta langasta neulotut. 


Tein ms jämälangoista yhdet kämmekkäät. 

-Nna-

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Heijastinlanka

Pirpana toivoi minun neulovan hänelle pipon. Hän valitsi heijastavan langan sitä varten. Samasta langasta ja puuvilla-merinovillasekoitteesta syntyi myös lapselle sopivat lapaset. 



-Nna-

torstai 31. lokakuuta 2019

Jämälankojen käyttöä

Neuloess jää kaikenlaisia jämälankoja. Olen nyt urakalla neulonut niitä pois. 








-Nna-

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Paluu kesäfiiliksiin

Lokakuussa on hyvä hetki palata kesän muistoihin ja katsoa, mitä kaikkea tulikaan kasvatettua ja tehtyä. 

Olen kuivattanut kehäkukan terälehtiä teetä varten. Siitä voisi tehdä myös ihoöljyä. 

Pirpana kävi poimimassa puolukoita ja auttaa niiden puhdistamisessa. 

Olemme havannoinneet kaikkea pientä, kuten toukkia.

Purple teepee oli satoisa lajike. Tavalliset vihreät pavut eivät onnistuneet tänä vuonna. 

Kasvatin myös valkosipulia. 

Kesäkurpitsoita tuli kivasti. 

Pirpana auttoi palstan hoitamisessa. 

-Nna-

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Kun ei jaksa ommella mitään ns oikeaa, aina voi tehdä kestovanulappuja. Nämä on tehty kierrätyskankaita. Toisella puolella on aina joku pehmeä materiaali, kuten velour tai joustofrotee. Toisella puolella suosin joustamatonta puuvillaa. 








-Nna-

lauantai 23. helmikuuta 2019

Puutarhakausi lähestyy

Vähän yllättäen sain vapaan lauantai-illan. Päätin kokeilla taimipottien askartelua sanomalehdestä, joka olikin tosi kivaa ja helppoa.


Valmiita potteja ja muutama testiversio myös muista materiaaleista kuin sanomalehdestä.


-Nna-

lauantai 26. tammikuuta 2019

Kestovanulappuja

Ennen Pirpanan syntymää ompelin meille läjän kestovanulappuja hänen kummitädin vanhoista flanellihousuista. Nyt olen innostunut tekemään niitä lisää. Suurimman osan olen antanut eteenpäin, koska ne neljä vuotta sitten ommellut toimivat vieläkin ihan hyvin käytössä.



Näitä siis käytetään samoin, kuin tavallisia vanulappuja. Käytön jälkeen itse pesen ne 60 asteessa ja laitan sitten odottamaan uutta käyttöä. Kynsilakanpoisto on ainoa asia, mitä näiden kanssa en tee. Niihin käytän nykyään vanhoista trikoovaatteista leikattuja tilkkuja, jotka heitän käytön jälkeen pois. Tosin itse lakkaan kynsiä ehkä pari kertaa vuodessa.


Olen käyttänyt näihin kierrätysmateriaaleja, eli esimerkiksi käytettyjä vaatteita. Toiselle puolelle valitsen pehmeän kankaan, kun flanellin, velourin, trikoon tai joustofroteen. Toiselle puolelle taas tykkään laittaa jotain jämäkämpää, kuten pellavaa tai jotain puuvillakangasta.

-Nna-