tiistai 5. toukokuuta 2015

Sottapyttyessu

Aina toisinaan sitä toivoisi, että vauvalla sillä hetkellä päällä olevat vaatteet selviytyisivät puhtaana ruokailusta. Kokeilin Ikean ruokailuessua, mutta siinä oli niin leveät hihansuut, ettei siitä ollut kerrassaan mitään iloa, päinvastoin. Niin totesin, että kaikki pitää näköjään tehdä itse..


Essu on tehty takin kaavalla joustofroteesta. Takana on nepparikaitale, jolla sen saa kiinnitettyä helposti. Minulle tässä työssä oli merkittävää se, että sain kokeilla monia itselleni uusia juttuja. Helma on huoliteltu kaksoisneulaa käytten. Kaula-aukko on viimeistelty joustavalla vinonauhan kaltaisella nauhalla. Kuvion aplikoinnissa puolestaan käytin aplikointiin tarkoitettua kaksipuolista liimaharsoa. Totesin, että etenkin kaksoisneula ja kaksipuoleinen liimaharso olivat sellaisia, että niitä olisi kannattanut käyttää jo paljon aiemmin. Olisi säästynyt monelta tuskailulta ja saanut siistimmän lopputuloksen.

-Nna-

3 kommenttia:

  1. WWWAUUU tosi upea. On nyt taaperon hyvä tehdä kaikkea uudessa essussaan.

    VastaaPoista
  2. Todella nätti essu. Taisin tosin ensin ihailla mallia enemmän kuin essua :)

    VastaaPoista
  3. Mallissa kyllä riittääkin ihailtavaa. Päivittäin ihmettelemme Ukkosen kanssa, kuinka meille onkaan sattunut noin aurinkoinen ja suloinen lapsi. Pirpana on yhtä hymyä koko tyttö.

    VastaaPoista