maanantai 19. toukokuuta 2014

Mammailua

Yleensä en ole kamalan pihi, mutta äitiysvaatteet tuntuivat siltä, että ne maksavat aivan suhteettoman paljon siihen nähden, että niiden käyttöaika on niin lyhyt. Siispä täällä on turvauduttu kaupan vaatteiden lisäksi myös ompelukoneeseen.

Ruskeat sammarit ompelin aivan alkuraskaudesta, kun tuntui, että tavalliset housut alkoivat jo vähän puristamaan, mutta en halunnut vielä siirtyä mammavaatteisiin. Olen työssä, jossa käytetään työvaatteita ja mammahousujen vaihtaminen yhteisessä pukkarissa olisi ollut vähän liian ilmeistä, kun halusimme vielä pitää uutiset salassa.


Tuttuni on töissä kangaskaupassa ja sain kokonaiseen 5 e hintaan palalaarista tätä ihanaa oranssia pellavaa. Resori löytyi kotoa kaapista. Tässä on yllä olevien housujen tapaan tuollainen matalampi resori, jonka tarkoitus on jäädä mahan alle. Jos housut säilyvät hyvinä, voisi näitä varmaan käyttää sitten myös omiin mittoihin palattua.


Nämä pussihousut ovat siitä samaisesta kankaasta, mistä ylemmätkin. Näissä on äidin kaapista tullutta trikoota mahan kohdalla ja omaa resoria. Näissä katsoin mallia kaupan mammafarkuista ja ompelin samoin / mittoja ottaen tuollaisen mahan päälle tulevan osuuden.

Rv 22.
 Jämäkankaasta ja kaapista löytyneestä resorista surautin vielä muksulle koon 68 pöksyt.


Äitiystakki on suuri luovuuden osoitus, hintaa on kokonaiset 0 e, kun kaikki tarpeet löytyivät omasta kaapista. Ensin oli ajatus, että tekisin takin tuosta punaisesta kankaasta, mutta jouduin toteamaan, ettei se tule millään riittämään.


Niinpä helmaosa tuli collegesta, jota on kaapissa reilusti ja joka taatusti joustaa mahan kasvaessa.


 Takki vielä sivusta päin kuvattuna.


 -Nna-

Bonuksena kuva rakenneultrasta.

2 kommenttia:

  1. Jo silloin kivikaudella, kun itse olin raskaana, äitiysvaatteet maksoivat hirveästi. Itse ostin muutaman sekä lainasin kavereilta. Loppujen lopuksi sain ne vielä myydyksi eteenpäin, kun ei itselle enää ollut tarvetta.

    VastaaPoista
  2. Ai että miten jännää, onnea toivottelen jo etukäteen :)

    VastaaPoista