sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Äitiyspakkauksen verhoilu

Raskauteni on edennyt niin pitkälle, että Kela lähetti minulle äitiysavustuksena äitiyspakkauksen. Tykkäsin itse kovasti tämän vuoden pakkauksesta, sieltä löytyi aivan minun näköisiä oransseja ja ruskeita vaatteita. Monet olivat luonnossa vielä kivempia, kuin kuvassa.

Suunnittelimme Ukkosen kanssa, että vauva saa nukkua äitiyspakkauksen laatikossa, aivan kuten mekin olemme pienenä sellaisessa nukkuneet. Netistä olin katsellut jo etukäteen verhoiluvinkkejä. Kuitenkin pakkauksen tultua kotiin, siitä oli helppo mittoa, minkä kokoisia palasia sen verhoilemiseen tarvitsee.

Ulkopuolelle löytyi kangas vanhasta pyöreästä pöytäliinasta. Löysin sen aikanaan kirpputorilta ja se oli useamman vuoden odotellut kaapissa, että raaskisin sen johonkin käyttää. Yläreunaan ompelin hieman vihertävän/pellavan sävyistä puuvillapitsinauhaa.


Iskä sanoi joskus vauvojen tykkäävän kirkkaista väreistä. Koska minäkin tykkään niistä, tein kopan sisälle "tilkkuraidan". Muuten sisäosa on punaista puuvillakangasta. Sen alle laitoin levyvanua pehmentämään reunoja. Toiselle puolelle sitten ompelin ihan tavallisen lakanakankaan, jonka vedin saumurilla tuon sisäosan päälikankaan kanssa yhteen. Ei lähde sitten purkautumaan mistään tai vanu mene huonoksi, jos laittaa vaikka pesuun. Innokkana tulevana äitinä petasin jo sängyn valmiiksi äitiyspakkauksessa tulleilla lakanoilla. Nyt voin laittaa laatikkoon kannen päälle ja jemmata sen jonnekkin odottamaan käyttäjää.


Vielä yksi kuva tästä mahan kasvatuksesta..

Rv 25
-Nna-

3 kommenttia:

  1. Upea on sivuprifiilisi ja todella kaunis tuo verhoilu.
    Ihanaa Juhannusviikkoa.

    VastaaPoista
  2. Hienon ensisängyn teit:) Meillä taisi olla laatikkoon sopiva irroitettava verhoilu, kaverilta saatu.

    VastaaPoista
  3. Kyllä kannatti säästää pöytäliinaa ja odottaa sille käyttöä - lopputulos on hienon värikäs.

    VastaaPoista