tiistai 12. maaliskuuta 2013

Villapöpiä

Miniäsiskoni aikoo kestovaippailla mini J:n kanssa. Lupasin tehdä heille hahtuvahousuja, vaikka en ole vielä ihan tarkkaan käsittänyt, miten niitä käytetään. Tai mitä muuta ne vaativat lisäkseen. Olen käsittänyt, että Ullasta löytyvä Villapöpien ohje on hyvä tähän tarkoitukseen. Nyt valmiina on koot 0-2. Kaksiin pienimpiin tein muusta langasta kuin hahtuvasta vyötärökappaleen ja suurimmissa vyötärökin on hahtuvasta. Materiaalina on Pirtin kehräämön hahtuvaa luonnonvärisenä, jotta siinä olisi mahdollisimman hyvin lanoliinia itsessään.


-Nna-

2 kommenttia:

  1. Samoja pöpiä olen tehnyt lyhyinä ja pitkinä versoina ja eri kokoisina. ne käsitellään lanoliinilla muistaakseni ja en häpeäkseni ole oikeastaan vaihtanut vaippoja. Huolimatta viimeisen neljän vuoden aikana tässä mummin helmoissa on pyörinyt kuusi pientä. Kolme vielä alle vuoden ikäistä. Mummin aika on mennyt muualle. Pöpätkin siis olen vain neulonut ja luovuttanut jatkokäyttöön.
    Siinä on mukava kasa villapöpiä.

    VastaaPoista