lauantai 14. helmikuuta 2015

Laskiaispullapitko

Eilen Ukkonen keksi, että voisimme kutsua täksi päiväksi ystäviä kylään ystävänpäivän kunniaksi. Ensi viikolla olevan laskiaisen inspiroimana lupasin tehdä laskiaispullia. Satu oli löytänyt Kodin kuvalehdestä laskiaispullapitkon ohjeen. Siitä tuli aika.. tuhtia. Raatimme totesi, että pinnan suklaaraidat kannattaa jättää pois. Muuten ohje tuntui toimivan hyvin.


En muista milloin olisin tehnyt tavallista pitkoa. Yleensä pitkoni ovat hillopullia, niin en oikein tiennyt minkäkokoisia letittäessä pullista tulisi. Tein 1/2 litran taikinan, josta tuli kaksi varsin muhkeaa pitkoa.


Laskiaispitko

2,5 dl pullataikinasta yksi iso tai kaksi pienempää pullapitkoa
Toscakuorrutus:
50 g voita
2 ½ dl mantelilastuja
1 dl ruokokidesiirappia
1dl kermaa
väliin:
3 dl vadelmahilloa
2 dl kuohukermaa
päälle:
50 g tummaa suklaata
tomusokeria

Leivo pullat tai osta valmista pitkoa. Halkaise pitko leveyssuunnassa kahtia. Laita kaikki toscakuorrutuksen ainekset kattilaan. Keitä 10 min miedolla lämmöllä. Jäähdytä seosta hetki ja kuorruta sillä pullan päällinen. Anna kovettua hetken aikaa kylmässä. Sulata suklaa ja tee sillä raitoja toscakuorutteen päälle. Täytä pulla kermalla ja vadelmahillolla. Nosta kansi paikoilleen ja koristele koko komeus tomusokerilla.

-Nna-

Lopuksi bonuskuva. Pirpanakin on nyt päässyt maistelemaan ihan oikeaa ruokaa porkkanasoseen muodossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti