perjantai 7. syyskuuta 2012

Avocadopasta

Saimme tuparilahjaksi Safkaa nimisen keittokirjan, jonka on kirjoittaneet Alexander ja Hanna Gullichesen. Kirjassa on ohjeita parempaan arkiruokaan. Kirjan reseptit ovat simppeleitä ja selkeitä. Raaka-aineet on yksinkertaisia, mutta tekemämme avocadopasta oli niin hyvää, että melkein rupesi itkettämän. Suosittelen kirjaa lämpimästi.



Avocadopasta neljälle
1 valkosipulinkynsi
1/2 chiliä (poisa siemenet)
1 limetti
2 kypsää avocaddoa
suolaa
mustapippuria
0,5 dl oliiviöljyä
kourallinen basilikaa (tätä meillä ei ollut, käytin tuoretta lipstikkaa, sitruunamelissaa ja oreganoa)
kourallinen lehtipersilijaa
30 g (1 dl) raastettua pecorinoa
30 g (1 dl raastettua parmesania
400-500 g spagettia

Pilko valkosipuli ja chili, laita kulhoon. Purista limetin mehu mukaan. kuutio avocadot. Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, pippuri, oliviöljy ja hienonnetut yrtit, sekä juustoraasteet. Sekoita ja maista. Kastikkeesa tulee olla tarpeeksi suolaa, muuten lopputulos on mauton.

Keitä spagetti al dente hyvin suolatussa vedessä, ota talteen vaja desi keitinvettä. Valuta pasta.

Lorauta osa keitinvedestä kastikkeen sekaan ja pyörittele spagetti kastikkeen kimppuun. Raasta päälle parmesania ja rouhi myllystä mustapippuria.

-Nna-

7 kommenttia:

  1. Tää lähtee ehdottomasti kokeiluun! Omnomnom!

    VastaaPoista
  2. oliskohan täälläkin vihdoin ja viimein aika kokeilla avokadopastaa nyt kun on ohjekin tässä valmiina (:

    VastaaPoista
  3. Tätä on jaettu meillä töissä useammalle tätä reseptiä ja ihan kaikki on tykänneet. Pyysivät kiittämään hyvästä ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sekotetaanko kastikeaineet (kylmänä) kulhoon(?)ja sekoitetaan kuumaan pastaan? Ei siis freesata paistinpannussa ja yhdistetä? En kokeillut vielä.

      Poista
    2. Juu, juurikin niin. Eli kaikki kastikeaineet sekoitetaan kylmänä keskenään ja niiden joukkoon lisätään kuuma, keitetty pasta ja tarjoillaan heti.

      Poista