torstai 20. syyskuuta 2012

Suppilovahverot etikkaliemessä

Päätin tänä syksynä oikein ottaa asiakseni perehtyä erilaisiin säilömistapoihin. Aikani googlailtuani pienimmät ja söpöimmät suppikset päätyivät lasipurkkeihin etikkaliemessä, johon katsoin vinkkiä täältä.


Etikkaliemi sienille

1,5 dl väkiviinaetikkaa
1,5 dl vettä
0,5 dl sokeria
1 laakerinlehti
6 mustapippuria
1/4 tl kanelia
1/4 tl neilikka
1/2 tl suolaa

Sienet kiehautetaan suolalla ( 2 tl suolaa vesilitralle ) maustetussa vedessä, valutetaan ja ladotaan puhtaisiin, pieniin tölkkeihin. Laita mausteet kertakäyttöiseen teepussiin ja kiehuta etikka-vedessä suolan ja sokerin kanssa. Poista pussi ja kaada kiehuvan kuuma neste aivan piripintaan niin, että kaikki sienet peittyvät. Sulje heti.

Itse maltoin säilyttäää purkkeja pari päivää maistamatta, jonka jälkeen käytin säilöttyjä sieniä savuahvenesta, perunasta, avocadosta ja kirsikkatomaatteista tehtyyn salaattiin. Säilykkeen maku oli voimakas, kuten etikkaan säilötyillä asioilla yleensä.

-Nna-

3 kommenttia: