maanantai 2. helmikuuta 2015

Puolipotkuhousut

Pirpanalla on paljon punaisia bodyja. Jotenkin minusta tuntui, että meillä on kovin vähän niihin sopivia alaosia, vaikka paljon housuja löytyykin. Niinpä surautin päiväuniaikaan hänelle puolipotkarit Ottobre 4/11 lehdestä löytyneellä ohjeella. Materiaalina on joustofroteen jämät, mistä tein itselleni pöksyt vähän aikaa sitten. Koko on 68 cm. Meinaan tehdä pieniä muutoksia, kuten vähän laskea tuota vyötäröä. Nyt resori on taitettu kaksinkerroin, ja on silti hyvin korkealla. Meinaan myös hieman kaventaa lahkeita.


Meillä ollaan nykyään jo varsin toimeliaita. Sillä aikaa kun äiti laittoi kuvia koneelle, Pirpana kävi tutkimassa ompelujuttuja.


Tadaaa! Sen jälkeen opettelin ihan itse pyörähtämään takaisin mahalta selälleen. Toisin päin, eli selältä masulleen meillä onkin pyöritty jo pari viikkoa hyvin ahkerasti.


-Nna-

5 kommenttia:

  1. Pirpana on ensimmäisessä kuvassa ihanan tomeran näköinen, toisessa on ilmeisesti päästy rapistelemaan vihdoinkin paperia ja kolmannessa on voittajan ilme. Takana rypistetty paperi ja käsi ilmeisesti ottaa kontaktia äidin jalkaan. :) Kiva kun voit käyttää tähdepaloja pirpanan vaatteisiin, housuista tuli kivat!

    VastaaPoista