maanantai 1. joulukuuta 2014

1. joulukuuta, Punaviinisuklaakakku

Mukavaa alkanutta joulukuuta. Perinteiseen tapaan joulukalenteri on jälleen täällä. Jouluvalmistelut voi aloittaa vaikka leipomalla itsellensä ihanaa punaviinisuklaakakkua ja miettimällä, mitä sitä aikookaan joulun eteen tehdä. Meillä ei ollut punkkua, joten korvasin sen portviinillä, joka toimi myös varsin mainiosti.



Punaviinisuklaakakku HS:n Kauhaa ja rakkautta blogista

5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl tummaa, makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 1/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
200 g voita
4 dl sokeria
2 munaa
1 tl vaniljauutetta
3 dl punaviiniä (kuivaa, ei makeaa jälkiruokaviiniä)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa pehmennyt voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksi kerrallaan vatkaten joukkoon. Lisää vanilijauute ja sekoita. Lisää vuorotellen kuivat aineet ja punaviini. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia. Varo paistamasta kakkua liian kuivaksi.

-Nna-

2 kommenttia:

  1. Ensimmäistä kertaa törmään leivontaohjeeseen, jossa on punaviiniä :)

    VastaaPoista
  2. Joulukalenterikuu on taas alkanut! Joulu tulee ihan kohta.

    VastaaPoista