torstai 27. syyskuuta 2012

Hapankaali

Väitän edelleen kovasti blogini olevan enemmän käsitöihin, kuin ruokaan painottunut. Olen vain saanut hirmuisen säilömisvimman ja koska aihe on juuri tähän aikaan vuodesta ajankohtainen, tykkään siitä kirjoitella. Uskaltauduin jopa ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään itse hapankaalia Uuden mustan ohjeen avulla.



Koska tämä oli ensimmäinen kokeilu vasta, tein tälläisen pienemmän erän alkuun ja katson tuleeko tästä mitään. Tänään nimittäin vasta purkitin nuo, enkä ole siis lopputulosta valmiina päässyt vielä maistamaan. Parin päivän huoneenlämmössä hapatuksen jälkeen kaalissa oli jo kiva hapan aromi.

1 kg kaalia
2 porkkanaa
10 g merisuolaa
 1 kapseli maitohappobakteeria

Itse pilkoin kaalin ohuiksi suikaleiksi veitsellä ja raastoin porkkanat. Heitin joukkoon suolan ja maitohappobakteerikapselin sisällön. Aina välillä kävin nuijimassa seosta niin, että kasviksista lähti nestettä. Laitoin seoksen astiaan ja painon päälle niin, että kaalit olivat nesteen peitossa. Annoin seisoa huoneenlämmössä kaksi vuorokautta. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen purkitin jo tänään kaalit ja laitoin ne jääkaapin vihanneslokeroon tekeytymään. Sitten odotellaan viikko tai kaksi ja katsotaan, kuinka kaalieni käy.

-Nna-

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Kerropa sitten tälle hapankaalin (osto-) ystävälle, tuliko ohjeella hyvää. Jospa minäkin kokeilisin, jos sinulla onnisti. :)

    VastaaPoista
  2. Hapankaali oli oikein onnistunutta, kun eilen sitä ystävieni kanssa uskaltauduimme maistamaan. Maku oli porkkanan takia ehkä vähän makeampi kuin kaupan versiossa, eikä ihan niin kosteaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lisätiedoista! Vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, ettäpitää yrittää kokeilla itsekin jossain vaiheessa. :)

      Poista