maanantai 24. marraskuuta 2014

Puolukkajuustokakku

Pirpanan nimiäisiä juhlittiin sunnuntaina 10 vieraan voimin. Olimme ihan täällä kotona. Pirpanan mummit auttoivat tarjoiluiden valmistamisessa, joten minun hommaksi jäi vain keksien ja kakun tekeminen. Tein puolukkajuustokakkua, joka keräsi kehuja juhlissa ja rääppiäisissä. Pinnalla on glögistä tehty kiille, mutta glögin voi korvata vaikka puolukkamehulla.


Puolukkajuustokakku

pohja
200 g piparkakkuja
70 g voita

täyte
6 liivatelehteä
0,5 dl vettä
175 g puolukoita
2 dl vispikermaa
300 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria

kiille
3 dl glögiä
3 liivatelehteä


Murskaa piparkakut ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita hetkeksi viileään kovettumaan.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää joukkoon tuorejuusto, maitorahka ja sokerit. Sekoita hyvin ja lisää sen jälkeen puolukat joukkon. Käytä tuoreita puolukoita tai sulata pakastepuolukoita vain hieman, jolloin ne pysyvät kokonaisina eiväkä värjää täytettä. Toki jos haluaa vaaleanpunaisen täytteen ja tasaisen puolukan maun, voi puolukat lisätä soseutettuna joukkoon. Kiehauta 0,5 dl vettä ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada liivetevesi ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte irtopohjavuokaan ja anna hyytyä muutama tunti.

Laita kiillettä varten liivatelehdet kylmään veteen likoamaan noin 5 minuutin ajaksi. Lämmitä 0,5 dl glögiä ja sulata liivatteet sinne. Sekoita loppuglögi joukkoon ja kaada kakun päälle. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa.

-Nna-

2 kommenttia:

  1. Monesti on nähnyt täällä blogissa kaikkea herkullisen näköistä syötävää. Tällä kertaa pääsi myös maistamaan ja täytyy todeta että: Hyvää oli!

    VastaaPoista
  2. Tämähn olisi hyvä kakku jouluksi. Täytyykin laittaa yhdeksi vaihtoehdoksi.

    VastaaPoista