keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Fantastinen leipä

Jostakin internetin syövereistä kokeilulistalleni päätyi fantastisen leivän nimellä kulkevat sämpylät. Nämä oli todella helppo tehdä ja koostumuskin oli mukavan sitkeä verrattuna tavallisiin sämpylöihin.


Ainekset

5 dl kädenlämpöistä vettä 
1 dl maitoa
25 g hiivaa 
2 tl suolaa  
1 rkl hunajaa
12 1/2 dl vehnäjauhoja  
vehnäjauhoja leipomiseen
  1. Mittaa vesi ja maito astiaan. Murenna hiiva toiseen kulhoon ja lisää suola ja hunaja. Kaada sekaan vähän maitovettä. Sekoita puuhaarukalla, kaada loppu vesimaito joukkoon ja sekoita taikinaan jauhot muutamassa erässä.
  2. Vaivaa löysäksi leipätaikinaksi. Taikina on siinä vaiheessa hyvää, kun se jotakuinkin irtoaa kulhon reunoista ja käsistä muttei ihan. Ripottele taikinan päälle noin 2 rkl vehnäjauhoja. Peitä kulho pyyhkeellä ja anna nousta vedottomassa paikassa 1-1 1/2 tuntia.
  3. Kuumenna uuni 240-250 asteeseen. Peitä kaksi uunipeltiä leivinpaperilla.
  4. Ripottele 1/2-1 dl vehnäjauhoja leivinpöydälle ja kumoa taikina varovasti päälle. Taikinaa ei sitten enää tässä kohtaa vaivailla, vaan ilmakuplat saavat jäädä taikinaan.
  5. Ripottele vielä pari ruokalusikallista jauhoja taikinan päälle ja taputtele taikinaa ihan vähän kädellä. Älä edelleenkään vaivaa.
  6. Leikkaa taikina metallilastalla (tai kakkulapiolla) 6-7 suikaleeksi ja suikaleet vielä 2-3 osaan. Palojen ei tarvitse olla samanmuotoisia, mutta samankokoisia kylläkin. Nosta sämpylät pellille.
  7. Paista sämpylöitä pelti kerrallaan uunissa noin 20 minuuttia. Itse paistoin vain vartin verran.  Ensimmäinen pelti vaatii yleensä pari minuuttia pidemmän kypsennysajan kuin jälkimmäinen.
  8. Anna sämpylöiden jäähtyä ilman peitettä, jotta kuoresta tulee rapea.
-Nna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti