sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Pirpanan mekko

Olen pitkästä aikaa innostunut neulomaan vähän isompia juttuja. Tein Pirpanalle Dropsin ohjeella neulemekon. Koska olin skeptinen sen suhteen, kuinka nopeasti se valmistuu, valitsin 2 vuotiaan koon. Ajattelin, että varmaan saan sen viimeistään ensi jouluksi valmiiksi. No, se valmistuikin vähän nopeammin.


Lankana on ihana bambu-puuvillasekoite. Helmassa on pitsineulos, joka kuuluisi olla myös kaarokeosassa. Epähuomiossa kuitenkin unohdin tehdä sitä siihen. Tuosta tuli kyllä nätti myös noin, vaikka siinä on joustinneulosta. Kunhan neiti tuosta vähän kasvaa, niin mekko on varmasti ihanan vilpoinen myös kesällä käytettäväksi. Uskon, että tuosta tulee yksi meidän lempivaatteista.


-Nna-

2 kommenttia: