keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Pienet sienipiiraat

Jotkut sanovat, että he ovat jo ihan kypsiä sieniin ja omenoihin, koska niitä on ollut tänä syksynä niin paljon tarjolla joka puolella. Itse en ole päässyt vielä osalliseksi sellaisesta yliannostuksesta. Päätimme kollagani kanssa tehdä jotain herkkuja yhteiseen yövuoroon. Hän toi salaattia ja minä leivoin pieniä sienipiiraita.


Taikina:
250 g maitorahkaa
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1/4 tl leivinjauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon maitorahka ja sulatettu voi. Sekoita nopeasti taikinaksi, älä vaivaa hirveästi. Jätä jääkkaappiin tunniksi viilentymään. Sen jälkeen kauli taikina noin pitsapohjan paksuiseksi ja painele siitä pyöreällä muotilla (esim. isolla teekupilla) ympyröitä.

Täyte:
2 sipulia
3-4 dl sieniä joista on ylimääräiset nesteet haihdutettu pois
1,5 tl hunajaa
lipstikkaa
ripaus suolaa
voita

Kuulota sipulit ja sienet pannulla voissa. Mausta täyte hunajalla, lipstikalla ja suolalla. Laita taikinaympyrän keskelle sopivasti täytettä. Voitele toinen reuna vedellä ja käännä puolet taikinasta täytteen yli niin, että muodostuu puoliympyrä. Painele taikinan reunat yhteen. Voitele munalla tai sen puutteessa maidolla, kuten itse tein. Paista 225 asteessa 13-15 min, kunnes piiraat ovat kauniin ruskeita. Täytteeksi voi toki laittaa muutakin, itse lisäsin osaan sisälle broilerileikettä ja juustoa, ne olivat myös hyviä. Tarjoile lämpimänä.

-Nna-

2 kommenttia: