torstai 4. heinäkuuta 2013

Kinuskinen puolukkapiiras

Miniäsiskoni on aivan loistava leipuri ja olemme saaneet monesti nauttia hänen leipomista herkuista. Heidän tullessa meille kylään, mietin pääni puhki mitä leipoisin. Koska olin laiska, enkä jaksanut lähteä kauppaan, piti selviytyä niillä aineksilla, mitä kotoa sattui löytymään. Itselleni uutena juttuna kokeilin kondensoidun maidon keittämistä kinuskiksi ja maitorahkan/kermaviilin korvaamista jogurtti-munaseoksella. Tämä on sellainen piirakka, jota heräsin viime yönä himoitsemaan, eli varsin mainio.

Kuvannut: "Elina"
Pohja:
150 g voita
0,75 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Päälle:
"Kinuski" eli 1 purkki kondensoitua maitoa keitettynä

vajaa litra puolukoita

4 dl bulgarian jogurttia
2 munaa
3 rkl sokeria
2 tl vanilijasokeria

Lisää kondensoitu maito purkissaan kiehuvaan veteen. Anna kiehua 3 tuntia. Itse hätäisenä jäähdytin purkin sitten kylmässä vesihauteessa.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle.

Laita pohjan päälle purkista löytynyt "kinuski". Niiden päälle puolukat ja lopuksi peitä koko komeus keskenään sekoitetulla jogurtti-muna-sokeri seoksella.

Paista 200 asteesa 30-40 minuuttia, niin kauan, että piirakka näyttää kauniilta.

-Nna-

6 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä. Ei tuo valmistaminen kauhean hätäistä ollut, kun maidon keittokin kesti kolme tuntia.

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä, mutta keittoaika 3 tuntia?

    VastaaPoista
  3. Juu, mutta luin jostakin, että noita maitopurkkeja voi keittää useamman samalla kertaa. Säilyvät sitten avaamattomana jääkaapissa siihen parasta ennen päivään saakka. En tosin ole itse kokeillut.

    VastaaPoista