torstai 4. lokakuuta 2012

Omenoiden kuivaaminen

Tänä vuonna ihmisillä tuntuu olevan omenoita reilusti yli oman tarpeenkin. Itse säilöin omenoita hilloamisen lisäksi myös kuivaamalla. Ohjeen löysin Hesarin sivuilta.


Kuivatut omenat

1 kg omenoita
2 rkl sitruunamehua
2 dl vettä

Huuhtele omenat, poista siemenkodat ja huonot kohdat. Sekoita sitruunamehu ja vesi kuloon. Leikkaa omenat ohuiksi renkaiksi, ympyröiksi tai viipaleiksi. Laita palat heti sitruunamehuun tummumisen estämiseksi. Valuta omenat ja laita uuniritilälle vieriviereen. Anna kuivua hitaasti 50 asteisessa uunissa monta tuntia, niin kauan, että omenat ovat nahkeita ja kuivan oloisia, ei kuitenkaan kovia.


Kokeilin myös suppilovahveroiden kuivattamista. En uskonut ohjeita, vaan laitoin ne 50 asteiseen kiertoilmauuniin ja luukun kiinni. Lopputuloksena uunista tuli mustia, vähän sitkeiksi kuivaneita suppiksia. Monet kertovat heittäneensä sellaiset heti pois, mutta noissa maku on ihan hyvä, niin aijon kyllä ne säästää. Vaikkeivat turpoa enää sienen näköisiksi kastellessa, pehmenevät kuitenkin ja antavat sienen makua.


 

-Nna-

3 kommenttia:

  1. Meille tuli omenoita 3 kpl, joten ei ihan kuivattavaksi riitä;)

    VastaaPoista
  2. Meillä taas on jatkuvasti työpaikan kahvihuoneessa omenoita, kun työntekijät niitä pihoiltaan sinne kantavat. Eräskin heistä totesi olevansa iloinen, kun jollekkin kelpaa. Muuten ne ovat kuulema suorastaan ongelmajätettä.

    VastaaPoista
  3. nuo kuivatut omenarenkaat on ihania! kotopuolessa kun vielä asustelin kävin kuivattamassa ämpäritolkulla omenoita eviran isoissa kuivureissa, kun kaverini vanhemmat olivat eviralla töissä.. ei ole kyllä muuttamisen jälkeen tullutkaan näitä syötyä, voisihan sitä nyt kotonakin kokeilla kun ohjekin on tässä valmiina (:

    VastaaPoista